1) Säätiön nimi on Aino Sylvia Rissasen Säätiö sr. Sen kotipaikka on Kuopio.
2) Säätiön tarkoituksena on mielenterveyden ja mielenterveystyön edistämiseen liittyvä toiminta.
3) Säätiö voi toteuttaa tarkoitustaan jakamalla apurahoja, avustuksia ja tukia sekä pitämällä omistamiaan kiinteistöjä sellaisessa yleishyödyllisessä käytössä, mikä tukee säätiön tarkoitusta. Säätiö voi toteuttaa tarkoitustaan tukemalla muillakin tavoilla mielenterveystyötä ja mielenterveyden edistämiseen liittyvää toimintaa.
4) Säätiön säädepääomaksi on luovutettu Aino Sylvia Rissasen 14.4.1961 allekirjoittaman testamentin mukaisesti Aino Sylvia Rissasen omaisuus.
Säätiö voi vastaanottaa lahjoituksia, testamentteja ja avustuksia sekä muullakin tavoin kartuttaa omaisuuttaan. Säätiö voi harjoittaa sijoitustoimintaa. Säätiö voi hankkia ja omistaa kiinteää omaisuutta.
5) Säätiön asioita hoitaa ja sitä edustaa hallitus. Säätiön hallitukseen kuuluu vähintään kolme (3) ja enimmillään yhdeksän (9), kymmeneksi (10) kalenterivuodeksi valittua jäsentä. Hallitus valitsee itse jäsenensä. Hallitus voi jatkuvasti uudelleen valita jäseniä. Niiden eliniäksi valittujen hallitusten jäsenten, joiden toimikausi on alkanut ennen 1.12.2015, toimikausi voi jatkua vanhojen sääntöjen mukaisesti eliniän. Hallituksen jäsenelle voidaan maksaa tavanomainen palkkio ja korvaus säätiön hyväksi tehdystä työstä. Säätiön hallituksella voi olla enimmillään kolme varajäsentä, jotka valitsee hallitus.
Säätiöllä voi olla toimitusjohtaja tai asiamies, tai molemmat. Säätiön hallitus valitsee toimitusjohtajan ja/tai asiamiehen. Säätiön toimitusjohtajan, asiamiehen ja muiden toimihenkilöiden palkat ja palkkiot määrää hallitus. Toimitusjohtaja ja/tai asiamies voivat olla päätoimisia tai sivutoimisia.
Säätiötä edustavat kukin hallituksen jäsen yksin tai toimitusjohtaja yksin tai se tai ne henkilöt, joille hallitus myöntää edustusoikeuden.
6) Säätiön tilikausi alkaa 1. toukokuuta ja päättyy 30. huhtikuuta.
7) Säätiön hallitus kokoontuu puheenjohtajan, toimitusjohtajan tai hallituksen jäsenen kutsusta. Hallituksen kokouksen voi järjestää myös tietoverkossa, puhelimitse tai muuta sellaista viestintä käyttäen, joka mahdollistaa hallituksen jäsenten yhteydenpidon päätöksenteon aikana.
8) Säätiön sääntöjä voidaan muuttaa, mikäli yli puolet hallituksen jäsenistä sitä kannattaa.
9) Jos säätiö purkautuu tai lakkautuu, käytetään säätiön varat säätiön hallituksen päättämällä tavalla sääntöjen 2) -kohdassa mainittuun tarkoitukseen.